Amerikan Netflix – Näin saat helposti pääsyn Netflixin USA-valikoimaan (2021)

Valitettava fakta on se, että Netflixin tarjonnassa voi olla jopa melko isoa vaihtelua sen perusteella, minkä maan Netflixiä käyttää, ja käytännössä esimerkiksi Amerikan Netflixin tarjonta on selkeästi laajempaa kuin Suomen Netflixin. Onneksi kuitenkin myös Suomesta käsin voi saada pääsyn Netflixin USA-valikoimaan. Tuo onnistuu ainakin tätä kirjoittaessa VPN-palvelulla. Alempana tällä sivulla on suositeltuna VPN-palvelu, jolla tuoreiden kokemusten perusteella pääsee Suomesta Amerikan Netflixiin. Lisäksi alempana on myös hieman tietoa VPN:n käyttämisestä Netflixin kanssa.

HUOM: Netflix pyrkii mahdollisesti estämään VPN-palveluiden käyttöä, joten en voi taata, että alla suositeltu palvelu toimii tulevaisuudessa Netflixin kanssa. Enkä myöskään tietenkään vastaa esimerkiksi ns. turhista kuluista, joita voi syntyä, jos ostaa VPN:n Netflixiä varten eikä se sitten toimikaan.

Kokemusten perusteella toimiva palvelu Amerikan Netflixin käyttämiseen:

NordVPN on varsin helppokäyttöinen ja edullinen VPN-palvelu, ja mikä tässä tapauksessa tärkeintä, niin ainakin omien kokemusteni perusteella sen avulla saa helposti pääsyn Amerikan Netflix-tarjontaan.

Käytännössä homma toimii ainakin tietokoneella niin, että 1) tilaa NordVPN-palvelun yrityksen nettisivuilta, 2) avaa tilin NordVPN-palveluun, 3) lataa koneelle NordVPN:n ohjelman, 4) valitsee ohjelmasta löytyvästä maalistasta tai kartasta kohdan “United States”, 5) odottaa pari sekuntia, että ohjelma muodostaa yhteyden ja 6) menee Netflixin sivuille. Osta nyt NordVPN.

Hinnat: Tätä kirjoittaessa NordVPN maksaa kuukaudeksi ostettuna noin 13 euroa, vuodeksi ostettuna noin 62 euroa ja kahdeksi vuodeksi ostettuna noin 94 euroa.

Yleinen kysymys: Onko VPN:n käyttäminen Netflixin kanssa laillista?

Netistä löytyneiden tietojen perusteella se on laillista. Lisäksi myöskään Netflixin käyttöehdoissa ei näyttänyt olevan sitä kieltävää kohtaa. Toisaalta on kuitenkin hyvä huomata, että Netflix ei välttämättä ole kovin iloinen siitä, jos ihmiset käyttävät VPN-palvelua, joten sen käyttämiseen kannattaa suhtautua niin, että siinä on ainakin pieni riski.

Kuvanlaatu VPN-palvelua käytettäessä:

VPN-palvelun käyttäminen voi hidastaa netin nopeutta, mutta ainakin käytettäessä NordVPN-palvelua ja sijaintina Yhdysvaltoja, tuntuu tuo vaikutus olevan varsin pieni. Tuon ansiosta myös jenkki Netflixin kuvanlaatu voi olla varsin hyvä – mikäli kuvanlaatu tuntuu omalla kohdalla poikkeavan paljon normaalista, niin kannattaa päivittää elokuvan tai sarjan sivu / tulle sille uudelleen.